II ep (2013)

Levyarvostelu Lammas Zinessä:

”Jostain pohjoisesta ratsastava Siperian Eastwood on käytännössä laulajakitaristi Teemu Sainion ja rumpali Joni Raappanan päiden yhteentörmäyksen tulosta. Paperilta luettuna konsepti tuo vahvasti mieleen Jaakko & Jayn (jonka Jaakko muuten vierailee levyllä), mutta lähestymistapa musiikintekoon on täysin erilainen, vaikka välineet ovatkin pääpiirteittäin samat. Siperian Eastwood on tosin omaan korvaani paremmin soiva kuin Jaakko & Jay, joka nyt vähän on yhden tempun apina. Siperian Eastwood kenties suurin etu onkin sen osaamien temppujen määrä.

Amori avaa konepellin savuisella mutta reippaalla rock-poljennollaan. Kappale ei jätä epäselväksi mikä on Siperian Eastwoodin lämpimän soundin kivijalka, mutta jättää tilaa myös sähkökitaralle.Kultaiset kirjat jatkaa samoilla linjoilla, mutta Tyrskynpolkija tuo mukaan jo folk-vivahteita. Ja edelleen kuulostaa hyvältä. Mörkö tai menninkäinen puolestaan tiputtaa rummutkin pois ja tyytyy himmailemaan leirinuotion äärellä. Omaan makuuni EP:n helposti eniten puhutteleva kappale oliRatsasta mun aurinkoon, jossa on todella tehokkaat riffittelyt ja kertosäkeet. Kappale on suoraviivaista punk rockia, mitä nyt akustisesti toteutettuna. Lapsi tuulien taas tuo vahvasti mieleen muutamat J. Karjalaisen hitit. Kokonaisuudessaan todella sympaattinen ja hyvältä kuulostava pikkulevy!” – Lammas Zine

http://www.lammaszine.fi/2011/10/31/siperian-eastwood-st/

Levyarvostelu: Vertigo

”Kemissä viime vuonna perustettu loistavalla nimellä varustettu folkrock-bändi esittelee akustisvoittoista suomenkielistä musiikkia ihan pirteällä otteella. Bändin musiikissa sekoittuu niin pelimannimusiikki kuin punk-rock. Akkarit, huuliharput ja banjot soivat sulassa sovussa ja iloiset kertsit raikavat.

Laulajakitaristi Teemu Sainion laulu tuo tervetullutta rosoisuutta biiseihin. Toisaalta monissa biiseissä olisi kaivannut ehkä vähän hienostuneempaakin tulkintaa. Valitettavasti hiljaisemmissa biiseissä Sainion laulu tuppaa menemään hivenen epävireiseksi. Tämä on sinänsä sääli, koska biisinä esimerkiksi rauhallisempi Mörkö tai Menninkäinen on muuten EP:n parhaimmistoa: ”Olen mielummin keppikerjäläinen, kun kusipää, jota kusipää pomottaa” kiteyttää paljon tämän maailman menoa. Onneksi rosoinen laulu ei haittaa liikaa bändin muuten rennon letkeässä menossa.

Bändin vahvuudet ovat biiseissä. Esimerkiksi Ratsasta Mun Aurinkoon saa jalan välittömästi vispaamaan ja odottamaan bändin keikkoja.

Hyvää: sopivaa tyylien sekoittelua.

Kehitettävää: laulu kaipaisi hivenen skarpimpaa otetta.” Jaakko Ambrusin 12.08.2011

Lue levyarvostelu täältä.

Sivut auki ja muita kuulumisia

Morojesta,

Ollaan tässä kesän aikana reenailtu nyt 4-henkisenä bändinä, sen mitä ollaan keretty ja hyvä tullee!  Syksyllä ois sitten tarkotus keikkailla ja nauhotella vähä uutta matskuaki.

Nii ja meidän EP on saanu hyvää palautetta, kiitos!

Koitan päivitellä tätä sivua  kohtuu aktiivisesti nii kattelkaa ja kytätkää. Palataan!

Haastattelu Desibeli.netissä

Hei

käykäähän lukaseen Siperian Eastwoodin haastattelu desibeli.net:issä!

Levyarvostelu: Desibeli.net

”Ei ole mikään ihme että Kemissä vuonna 2010 perustettu Siperian Eastwood muistuttaa vahvasti akustista punkkia riehakkaasti tahkoavaa Jaakko & Jaytä – onhan yhtyeillä samankokoinen ja -tyylinen kokoonpano ja ilmeessä on paljon akustista punk-riehakkuutta. Toki laulaja-kitaristi Teemu Sainion ja rumpali Joni Raappanan yhtye esittää asiansa suoraan suomeksi ja tarjoilee rallejaan myös kantrin ja folkin sävyillä, mutta jotenkin samanhenkisyyden vielä marinoi JJ-yhtyeen Jaakko Pimperin vieraileva taustalaulu avausraita Amorilla. Samoja yleisöjä siis tavoitellaan mutta kemiläisillä on onneksi melkoisen omanlainen näkemys ja kieltämättä hitikkäitä biisejä.

Amori aloittaa pienen alkurykimisen jälkeen eniten akustisena punkkina avautuvana fiilistelynä, jossa maistuu myös avarat rautalankasävyt. Hyväntuulinen mutta kipakka ralli koukuttaa heti alusta lähtien – herroilla on taito tehdä yksinkertaisesta tarttuvaa. Kultaiset kirjat jatkaa samalla riehakkaalla poljennolla, mullikuoron repäistessä homman liikkeelle. Rouhea tyyli soittaa nostaa eniten mielleyhtymiä JaakkoJayhin, konstailemattomuus ja tahallinen sinnepäin -rämpyttely palvelee hyvin sävellyksellistä koukkua, jossa kertsit nousevat esiin. Tyrskynpolkijan bouzouki nostaa mieleen jopa Flogging Mollyn kaltaisen irkkumausteisen punkin. Biisin raukeampi tunnelma taas kääntää suupielet entisestään ylöspäin – Siperian Eastwoodin rentous on harvinaisen viehättävää.

Vieläkin rauhallisempi Mörkö tai menninkäinen todistaa ettei yhtyeen edes tarvitse remuta ollakseen hitikäs. Eli biiseissä on hyvin imua ihan kantrislovari-tasollakin. Huuliharppuilu kuoruttaa kakun. Ratsasta mun aurinkoon palauttaa riehakkuuden, mutta pitää kiinni kepeistä irkkumausteista. Lapsi tuulien rauhoittaa duurissa soivan huuliharpun keventämällä melankolialla – silti ilman sen suurempaa huolen häivää. Jalka vispaa suurimman osan levystä holtittomasti mukana ja ehdottomasti tahtoo kokea tämän bändin livenä!

Ilkka Valpasvuo 10.7.2011, desibeli.net”

http://www.desibeli.net/juttu/2298